Etusivu

Kahden ilmastopsykologiaan paneutuneen psykologin ja tutkijan ylläpitämä nettisivu. Allaolevista palkeista pääset tutustumaan paremmin meihin ja työhömme.

Moi! Kiva, kun löysit meidät! Olemme Sonja Palmo ja Veera Nieminen, kaksi psykologia ja ympäristöpsykologian väitöskirjatutkijaa. Tavoitteenamme on lisätä tietoisuutta ilmastopsykologiasta tuomalla ilmastonmuutosta mielenterveyskeskusteluihin, ja toisaalta tuomalla psykologiaa ilmastonmuutoskeskusteluihin.

Ilmastokriisin ja muiden ympäristöongelmien aikakaudella tarvitaan yhä enemmän käyttäytymistieteellistä tietoa ongelmiin, jotka ovat ihmisten käyttäytymisen aiheuttamia ja ylläpitämiä. Pyrimme osallistumaan tähän keskusteluun tuomalla siihen ilmastopsykologian asiantuntemusta ja alan uusinta tutkimusta.

Olemme pitäneet puheenvuoroja mm. ilmastohuolesta, ympäristötunteista ja psykologisista keinoista kestävään muutokseen erilaissa seminaareissa ja koulutuksissa. Esiinnymme mielellämme erilaisille yleisöille, esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, opiskelijoille, päättäjille ja järjestöille. Esiintymistyylimme yhdistelee tutkimukseen pohjautuvaa asiantuntemusta ja käytännönläheistä lämmintä otetta. Pyrimme herättämään ajattelua, mutta myös tarjoamaan konkreettisia työkaluja ja toivoa.

Tältä sivustolta löydät lisää tietoa siitä, keitä olemme: mitä tutkimme ja opetamme, mistä meidät voit löytää ja miten voit olla meihin yhteydessä. Odotamme yhteydenottoasi!